Siirry pääsisältöön

Yötyöt ovat loppuneet – yhtä poikkeusta lukuun ottamatta

13.8.2021

Kevyen liikenteen väylä avataan loppuvuodesta.

Siilo valmistuu

Naistenlahti 3 -voimalaitostyömaalla yötyöt ovat päättyneet. Viimeisin yötyö oli keskiviikkona 11. elokuuta. Jos yötöitä vielä tehdään, niistä ilmoitetaan etukäteen.

Valitettavasti samaan hengenvetoon ilmoitamme, että ensi tiistain vastaisena yönä (16.-17.8.) Sähkölaitoksen kaukolämpötiimi tekee omalla työmaallaan yötyötä Naistenlahden tontin lähellä, Parantolankadun suunnalla. He tyhjentävät kaukolämpöputkea vedestä klo 21 lähtien ja kun se on tyhjä, putki ja betonikaivo rammeroidaan eli piikataan pois uuden putken tieltä. Tämän hetken arvion mukaan meluava työvaihe on ohi viimeistään klo 03 mennessä. Työ ei haittaa liikennettä.

Naistenlahden rannan uuden kevyen liikenteen väylän avaaminen näyttäisi toteutuvan marraskuun lopussa. Rakennustyöt kattilalaitoksella ovat edenneet aikataulussa, joten torninosturi päästäneen purkamaan suunnitelmien mukaan silloin.