Siirry pääsisältöön

Maanrakennustyöt kiihtyvät tontin eteläpäässä

28.5.2021

Työmaalla tehdään töitä myös juhannuksena.

Kattilarakennuksen 7. kerroksesta on tällaiset näkymät, kun seinä vielä puuttuu.

Kesäkuusta alkaen voimalaitosalueella työskentelevien määrä kasvaa, kun Naistenlahti 3 työmaalle tulee uusia urakoitsijoita ja Naistenlahti 2 -vuosihuollon työntekijät saapuvat töihin. Naistenlahti 2:n vuosihuolto kestää kesäkuusta syyskuulle.

Voimalaitosalueen eteläpäässä maanrakennustyöt jatkuvat kiihtyvällä tahdilla, kun polttoainekuljetukset loppuvat vuosihuollon ajaksi.
Siellä tullaan valamaan uuden seulomon ja polttoainesiilon perustukset.

Kattilalaitoksen rakentaminen ja laiteasennukset jatkuvat edelleen ja kattilan painerungon asentajien odotetaan saapuvan kesäkuun puolivälissä työmaalle. Kattilalaitoksen pohjoispuolella sähkörakennuksen betonirungon rakentaminen käynnistyy. Uusina töinä työmaalla alkavat myös putkistojen liityntätyöt sekä uusittavien koneiden ja laitteiden purkutyöt.

Kuljetuksia työmaalle saapuu kesällä tavallista enemmän Poijukadun portin kautta. Myös poislähteviä rekkoja liikkunee enemmän Poijukadun portista, koska tontin eteläpäässä tehdään maanrakennustöitä. Liikennöinnin voimalaitosalueelle ennustetaan lisääntyvän kesällä. Keskikesän juhlan ajaksi työmaa ei kokonaan hiljene, vaan työmaalla tehdään töitä myös juhannuksena.